Loppukesä on yksi suosikkivuodenajoistani: kaikki puutarhassa on kypsyvää tai jo kypsää, muhkeaa, herkullista ja runsasta.
Pudokkaita – vähän raaoista omenoista tulee kuulemma todella maukasta hilloa. Hillon teon sain alkuun, mutta äitini hoiti sen loppuun…
Viinimarjoja on niin paljon, että hyvä kun kerätä ehtii. Rubiineja ovat nämä, ja makeita mustia helmiä mustat viinimarjat.
Toinen syy pitää loppukesästä / syyskesästä: tuulen mukana leijailevat höytyvät. Jopa Helsingin keskustassa liihottelee ohdakkeen höytyviä, mistä lie kilometrien päästä ovat sinne päätyneet. Niiden katselemisesta tulee hyvälle tuulelle (paitsi ehkä puutarhuri, joka näkee höytyvien siemenineen suuntaavan puutarhapalstalle).
Aurinko saisi vielä lämmittää, en haluaisi vielä luopua hellepäivistä. Vielä pari viikkoa, pyydän!
Varsinkin pohjoisessa ‘välivuodenajat’ ovat selkeämmin esillä ja siellä puhutaan kahdeksasta vuodenajasta. Pohjoinen luonto on jatkuvassa muutoksessa: auringon valon lisääntyminen ja väheneminen, lämpötilojen nousu ja lasku, kesän tulo ja talven teko… Syyskesällä kerätään marjoja, nautitaan ruskasta (lue lisää Siidan sivuilta: http://www.siida.fi/sisalto/8-vuodenaikaa/syyskesa)
Etelämmässä ja kaupungeissa kevätkesä, syyskesä, syystalvi ja kevättalvi vilahtavat ohi nopeaan. Mutta jos osaa katsella, kuunnella ja aistia voi nekin huomata vaikka Helsingin keskustassa!
Minusta välivuodenajat ovat kumman aliedustettuja – neljä vuoenaikaa ei mitenkään kata koko vuodenaikakokemusten kirjoa. Kesäkin jakaantuu ihan tunnelmanltaan ja luonnonolosuhteiltaan erilaisiin heleänvihrään alkukesään, sydänkesään ja loppukesään, ja syksyn alku- ja loppupuoli eivät juuri toisiaan muistuta. Addressi pystyyn: vaadimme lisää huomiota välivuodenajoille!