Suomenlinnan kesäpiknik

suokki-niinankoru

Pellavahelmojen taannoisen piknikin kuvatodisteita, toivottavasti pian uudestaan! 1. Niinan korussa ruukin emäntä 1700-luvulta 2. Eerikan ihana sienihame 3. Lukemisia ja selailtavia 4. Herkut hankimme Hakaniemen Kauppahallista 5. Korit matkalla Suomenlinnaan 6. Tarjoomukset valmiina, hetki ennen ensimmäistä haukkausta 7., 8. ja 9. Suokin luontokappaleita ja kasvikuntaa

taivaan sineä

svnuput

Olen seurannut viime viikkoina sinivuokkojen puhkeamista kukkaan: Tänään ne saivat seurakseen valkovuokkoja.

Japani tänään

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lätäköt yhä kertyvästä vedestä kasvavat vaikka sade on jo herennyt muutama hetki sitten. Kotomichi (Tuomas Anhava: Sateen ääni sillalla.) SPR tarvitsee apuasi International Red Cross needs your help Lääkärit Ilman Rajoja – Médecins Sans Frontières

Ruutuja ja poimutuksia

kansi

Selkeys, visuaalisuus, oivaltavuus – siinä vain joitakin niistä piirteistä, joiden vuoksi pidän japanilaisista käsityökirjoista. On vain yksi pulma: Jos haluan ommella niiden mukaan vaatteita, valmiiden kaavojen koot ja muodot ovat minulle täysin epäsopivat. Olen yrittänyt ratkaista koko-ongelmia muokkaamalla kaavoja ompeluoppaiden neuvojen mukaan, mutta siltikään en ole ollut lopputulokseen tyytyväinen. Joko en huomaa tehdä kaikkia tarvittavia [...]

Me kävimme saaressa

sarjauinti

Oli kaunis kesäpäivä. Isä ja äiti lähtivät kanssamme saareen. Taivaalla leijui pumpulisia pilviä ja lokit huutelivat toisilleen ulapan yllä. Vesi oli tyyntä, eikä minua pelottanut yhtään. Veljeni Pekka ja minä menimme heti uimaan. Vesi oli lämmintä ja matalalla. Pekka halusi kävellä tukin päällä niin kuin tukkilaiset, mutta isä kielsi. Minä roiskutin vettä Pekan päälle. Se [...]

Kaihon estetiikkaa

wabisabi1

Oletko koskaan katsellut vanhaa, hieman rapistunutta taloa ja tuntenut itsesi surumieliseksi? Oletko sormeillut isoäidin kulunutta pitsiliinaa ja kaivannut menneeseen? Katseletko ihaillen sormien kuluttamaa kirkasta läikkää muuten tummaksi patinoituneessa vanhassa hopealusikassa? Tuntuuko säröillyt kahvikuppi sinusta säilyttämisen arvoiselta aarteelta? Jos vastasit kyllä, olet ehkä tietämättäsi nauttinut wabi-sabin kauneudesta. Wabi-sabi on japanilaisen estetiikan käsite, jolla ei niinkään kuvata itse [...]

Tänään näin (l)unta

kimpale

Himmeiden varjojen päivä alkoi sinisenä hetkenä. Valo vaihtui hiljaa hiutaleiden sulaessa linssiin. Linnut heräsivät oksille odottamaan kevättä.

pilkahduksia toimistossa

selkämys

Modernissa konttorissa ei ole juuri mitään, joka toisi mieleen mori girl -tyylin. Jotain pientä on silti mahdollista löytää: vanhoja, nahkaisia kirjanselkämyksiä aaltoilevaa lasia ja auringonsäteitä työkaveri Leenan oikovedoksista tekemä filigraanitaideteos vanha sisälämpömittari puuta, posliinia ja lasia. Kaikkein eniten huomaan kaipaavani muoviseen, lastulevyiseen ja lasiseen toimistoympäristöön luonnonmateriaaleja ja eläviä kasveja, kierrätettyjä huonekaluja katalogidesignin sijaan. Jos sinusta [...]

Muistojen pitsikoru

pitsikoru1

Vielä on hetki aikaa tehdä joululahjoja rakkaille. Tämä koru syntyy yhdessä illassa. Vanhoja helmillä tai muilla rikkinäisten korujen osilla voi koristaa yksinkertaisen virkatun pitsikaulakorun. Minä käytin omaani katkenneen puisen helminauhan helmiä. Tarvitset ohutta virkkauslankaa, virkkuukoukun, ompeluneulan, helmiä ja muovisen renkaan, joka on 20-40 mm halkaisijaltaan. Kuvassa on kavennettu vesipullon rengas. Korun nauhaksi voit käyttää mitä [...]

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...